Minä olin niin iloinen, ettei hänen tarvinnut päättää asioita, jotka vaikuttavat kaikkeen. Tai ainakin paikkoihin. Ajattelen inhottavasti, riemuitsen epäonnistumisesta. Vaikka tiedän, ettei mikään olisi muuttunut.

Eilen sanoin ääneen, mitä mieltä olen hyvistä ja huonoista päätöksistä. Huolimatta samanmielisyydestä tiedän, ettei hän osaa tehdä oikein heti, vaan vasta sitten, kun toisiin sattuu jo liikaa. Tekee mieli ravistella, että tajua pösilö, ei toisille saa tehdä noin vain siksi, että voi. (Tai siksi, että itsellä olisi hetken parempi olo.)

Minulla ei ole harhoja. Tiedän luurangot ja synkät salaisuudet. Siksipä harmittaa, että kaikki eivät tiedä ja siksi luulevat. Ei kukaan ole täydellinen.

Sen takia minä olenkin hankala. Minuun ei voi paeta. Minä en palvo. Minä en ylistä kaiken aikaa. Mutta minun luonani on koti, hän sanoo.