Tiedätkös. Minua väsyttää ihan kauheasti. Pelkään, että kaikki menee joka kerta samalla tavalla pieleen. Joinakin hetkinä tuntuu siltä, etten jaksaisi millään kerätä voimia jatkaa seuraavaan koetukseen.

Elämässä on paljon hyvää, josta en halua luopua mistään hinnasta. Mutta sitten on se pitkä tie, joka pitää kulkea yksin, enkä minä millään jaksaisi.

Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt onnellisuutta monet kerrat. Kaikista ei tule onnellisia ikinä. Jotku meistä ovat onnettomia suurimman osan elämästään. Yhdet ovat yksinäisiä, toiset eivät osaa tehdä mitä haluavat ja kolmannet eivät näe onnea edessään.

Minun elämässäni on paljon asioita, jotka tekevät minut iloiseksi. Ehkä on syytä keskittyä niihin. Jos ei olekaan pakko kerätä itseään ja kohdata seuraavaa pettymystä. Jos ei jaksa, eihän ole pakko?

Minä kaipaan ystävävainaata, joka olisi osanut puhua minun kanssani tästä. Olisi juotu jallua ja aamulla kaikki olisi taas paremmin. Joskus minusta tuntuu, ettei hänelle jäänyt toivoa, koska minä sain sen kaiken. Minä en ikinä voinut antaa yhtä paljon kuin sain, vaikka miten yritin. On hetkiä, jolloin en olekaan ihan varma, että pudottiin eikä hypätty. Pieniä hetkiä vaan.

Minulle rakas ihminen on ollut poissa jo yli vuoden. Kuka minusta nyt pitää huolta? Ja kenestä minä pidän huolta?

Pelkään, että minusta tulee samanlainen. Ystävällä oli yksi suuri syvä onni, joka vietiin pois. Eikä mikään ikinä korvannut sitä. Mikään ei koskaan muuttunut paremmaksi. Minä pelkään, että minäkin luovutan. Että minäkin kieltäydyn edes kokeilemasta kepillä jäätä, koska sen alla on jäätävän kylmää vettä kumminkin.

Jos aina käy samalla tavalla, minä en tiedä miten minä jaksaisin nostaa pääni ja puskea tuuleen. Miten ihmeessä osaan olla rakentamatta sitä muuria minun ja muden välille. Mistä hitosta minä löydän sen luottamuksen? Pakko on hyvä motivaattori.

Minä en halua, että kenenkään pitää koskaan miettiä "oliko se onnettomuus". Minä en halua, että kukaan joutuu katsomaan minua ja toteamaan "mutta sillähän on kaikki edessään". Minä en tahdo luopua luottamuksesta siihen, että elämä kantaa.

Minä haluan niin kovasti uskoa, että minä elän onnellisesti elämäni loppuun saakka. Minä en halua rakentaa muureja ympärilleni, vaikka tuntuu että minä tarvitsen suojaa. Minä pelkään, etten osaakaan purkaa sitä seinää.

Ja jossain joku hyräilee ja kertoo huonoja manaattivitsejä. Huolehtii, että pääsenhän minä tälläkin kertaa kotiin (vaikkei voikaan enää tilata taksia). Etten putoa jokeen tai kaadu. Kulkee ihan vieressä, vaikka minä en näe.