On hetkiä, joina toivon, että töissä olisi paljon muutakin tekemistä kuin netti ja naamakirjan selaaminen. Ihmisestä ja kuvasta ja kommentista toiseen on liian helppo napsutella. Ihmisten väliset ystävyydet hyppäävät silmille liian terävinä. On liikaa aikaa antaa mielikuvituksen keksiä kuka oli missäkin ja kenen kanssa.

En pidä tästä piirteestä itsessäni. Onneksi nämäkin hetket ovat ohimeneviä ja sitten taas muistan, että netissä on pelejäkin.

Tiedän olevani naurettava tässä. Naurettava ja hieman harhainen. Ymmärrän edes sen, että en kysy, koska olen päättänyt luottaa. Eihän elämää voi elää niin, että aina pelkää pahinta tai vertaa jokaista tilannetta johonkin toiseen tilanteeseen, vaikka ne olisivatkin samankaltaisia?

Ymmärrän juuri nyt, että pitäisi hengittää ja syödä voileipä ja tehdä jotain muuta. Minä annan itseni miettiä liikaa, vaikka sattumalla varmaan on toisinaan näppinsä pelissä. Eikö niin?

Onneksi olen jo etukäteen päättänyt sen pysäkin, jolla hyppään kyydistä. Siten en anna asioiden mennä liian vaikeaksi kenellekään, kun en voi antaa asioiden mennä aina vaan vähän pidemmälle ihan pienin askelin. Toivottavasti se pysäkki ei tule vastaan, koska tässä bussissa on enimmäkseen kiva matkustaa.