Minä olen lähettänyt monta viestiä ja saanut yhtä monta takaisin. Jonkun pomon vanhemmat asuvat hyvin lähellä minun vanhempiani. Riittävän kaukana kuitenkin, että koiran lenkkipolku ei osu hiihtoladulle. Molempia on kulutettu.

Nautiskelen kauniista sanoista, paistattelen niissä. Annan joka ikisen pienen kohteliaisuuden upota ihon läpi. En vastaa kaipaavasti. Vastaan kepeästi ja huolettomasti. Irtonaisesti.

Alusvaatekaupassa hymyilen, kun ostan jotain uutta. Tiedän, kuka ne seuraavaksi näkee, se tekee alusvaatteiden ostosta aina jännittävämpää.

Kenkäkaupassa myhäilen, kun tiedän, että joku pitää uusista saappaistani. Useampikin. Sekä Hän, että Pomo. Tiedän molempien arvostavan juuri näitä saappaita.

Annan itselleni luvan kuvitella, mikä ohjelmanumero se olisi, jos Hänkin tietäisi. Ei niin saa käydä, mutta sen kuvitteleminen on mielenkiintoisempaa kuin tällä hetkellä kesken olevan kirjan lukeminen.

Hymyilen peilikuvalleni. On riehakas olo. Viekas ja hymyileväinen ja huoleton.

Välillä muistan, että nämä jutut tulevat melkeinaina jonkun tietoon. Joku arvaa aina. Mutta minä tarraan siihen, että ei tällä kertaa. Tämä pysyy salassa. Tätä ei kuuluteta kaikelle kansalle. Tämä on minun pieni turvapaikkani, jota minulta ei voi viedä pois. Tähän minä tarraan, kunnes jokin tuntuu paremmalta, enkä tarvitse pumpulia suojaksi siltä terävältä.

Pikkujouluissa kuuntelin, kun Hän kertoi, miten se uusi juttu on jo sanomista vaille ohi. Että pitäisi osata kertoa sille toiselle, ettei siitä mitään tule. (Minä olen tärkeämpi, minä olen läheisempi, minä olen enemmän ja siksi näen myös synkän puolen, Hän sanoo)

Minä istuin, eikä niillä sanoilla ollut vaikutusta. Kuuntelin ja mietin, että ehkä joskus vielä. Mutta ei nyt. Nyt minä en välitä, enkä kuuntele. Minä istun siinä vaan ja hymyilen ja mietin, ettei minulla nyt ole varaa. Nyt minulla on pumpulia suojanani, enkä minä halua tarttua siihen terävään. En ainakaan nyt.

Ja sitten kilahtaa taas kännykkä. Jonkun mielestä minä olen kaunis ja haluttava ja hauska ja vaikka mitä. (Minä tiedän, mitä tämä ei ainakaan ole. Rakkautta se ei ole, mutta ihastumista, semmoista kevyttä ja irrallista, helposti loppuvaa.)

Ja minä luen sen viestin uudelleen illalla ennen nukkumista, ihan vaan että muistan, millä tavalla minä olen ihana ja kaunis ja hauska ja haluttava ja vaikka mitä.