Miten voi olla niin, että pienillä suurilla asioilla minusta tulee tyytyväinen. Hymyilen ja paistan munia ja makaroonilaatikkoa ja hyräilen ja grillaan.

Turhia miettimättä pesen samalla isommankin t-paidan. En hätäile, enkä stressaa, enkä kiirehdi.

Nyt on hyvä. Ei enää tarvitse miettiä muita, kolmansia. Se asia on hoidossa ja minä käperryn ison sohvan nurkkapaikalle katsomaan elokuvaa ja syömään karkkia.

Poljen pyörällä lähiöstä ja mietin onko pimeää vai hämärää.

Rentoudun ja nukun helvetin hyvin.

Tämä on hyvä. Minä olen onnellinen juuri nyt. (Enkä mieti ensi viikkoa tai kuuta tai vuotta. Vaan juuri tätä nyt.)