Minä tiedän ihan tarkasti syyn siihen, miksi en koskaan ikinä lue toisten posteja, kirjeitä, tekstiviestejä tai sähköposteja. Se syy ei ole mitenkään erityisen moraalinen vaan se, että olen varma, etten halua tietää kaikkea, mitä toiset keskenään puhuvat. Tiedän, etten aina kestäisi sitä. Sitäpaitsi aina, kun olen toisten viestintää nähnyt, olen tullut surulliseksi.

Minulla on nähtävästi myös ongelmallinen suhde sähkön kanssa, sillä tänään oli koko taloyhtiö pimeänä. Hän pelasti komentamalla omaan asuntoonsa sähkön äärelle aamupäiväksi. Sinne siis.

Minä olen nopea ja ajatukseton lukija. En osaa lopettaa kesken lauseen. Jos joku jättää postikortin pöydälleen niin, että teksti näkyy, luen siitä ainakin osan ennen kuin huomaankaan.

Ja nämä lauseet olivat taas niitä, joita en olisi halunnut lukea. Hänelle tarkoitettuja. Ei minun nähtäväkseni. Onneksi en tiedä mitä hän korttiin vastasi.

En yllättynyt. Tiedän kuka hän on. Kaikki eivät. Muistan, että rehellisyys ei ole korkeassa kurssissa. Enkä edes välitä kenelle valehdellaan. Haluan irrota tästä paskasta. Miksi minun pitäisi osata ymmärtää ja kuunnella ja tietää kaikki, jos toisille tarjoillaan vaan sitä pintaa? Vaikka mieluummin minä näin olen. Mieluummin tiedän.

Vai luulenko vaan? Entäs jos en tietäisikään, vaan olisin onnellinen välillä?

Kotonakin on taas sähköä. Ja beetasalpaajia.